Dekkareista

Kirjan valinta on mielenkiintoinen prosessi. Jokaisella on omanlaisensa kirjamaku, ja jokainen etsii sen pohjalta luettavaa itselleen. Kirja-arvostelut, uudet kirjat, tuttujen suositukset ym. toki vaikuttavat lopulliseen valintaan jossain määrin, mutta silti sitä useimmiten etsii jotakin tietynlaista. Minulle se yleensä on jotakin historiaa sivuavaa, fantasiaa tai dekkari. Jännityskirjallisuudeksi se useimmiten luokitetaan, mutta minulle se on vain dekkari. Viime vuosina olen lukenut enenevässä määrin pohjoismaisia dekkaristeja. Pidän pohjoismaihin sijoittuvista tarinoista, pohjoismaisista henkilöistä kirjoissa, pohjoismaisista nimistä..

Eniten olen pitänyt Arnaldur Indridasonin dekkareista. Islantilainen kirjailija, islantilaiset maisemat ja henkilöt. Islanti on pohjoismaissa se "suuri tuntematon", joka on hyvin lähellä muita pohjoismaita mutta kuitenkin aivan omanlaisensa. Kirjojen juonen lisäksi olen pitänyt todella paljon maisemakuvauksista, islannin raakaan maisemaan liittyvistä katoamisista, islantilaisten "nurkkakuntaisuudesta" ja pienen maan omalaatuisesta elämästä.

Arnaldurin kirjojen päähenkilöt ovat hyvin erilaisia keskenään. Vanhempi yksinäinen mies, jonka tytär on nisti ja poika alkoholisti. Perheellinen aika tavanomainen nainen. Itsekäs ja pinnallinen nuorempi mies. Mielenkiintoisia henkilöitä kaikki, ja erilaisuudestaan huolimatta hyvin yhteensopivia yhteisessä työssään. Tarinat ovat raadollisia, mutta tavallisella tavalla. Asioita joita voisi tapahtua myös täällä Suomessa. Ei ylilyötyjä sarjamurhatarinoita, ei pitkälle vietyjä salaliittoja, vain arkisia surullisia elämän ikävän puolen asioita. Pidän.

Lukemisen minun kohdallani tekee vaikeaksi islantilaisten lukemattomat omituiset kirjaimet, joita suomalaisen on vaikea tunnistaa. Monta erilaista ja eri tavoin ääntyvää d-kirjainta yms. Pikkuperfektionistina minun toki tulisi tietää miten jokainen kirjain ja sana lausutaan jotta voisin nauttia kirjasta täydellisesti, mutta Arnaldurin kohdalla olen joutunut asiasta lipsumaan. Yritin selvittää itselleni kaikki erikoiset kirjaimet, mutta ei minulle tullut selväksi missä tilanteessa mitäkin käytetään ja miten se milloinkin ääntyy, joten annoin olla.

Toinen suomalaisittain erikoinen piirre on se, että islantilaisilla on harvoin sukunimi. Jos jollakulla on sellainen ollut, sen saa kyllä pitää, mutta uusia sukunimiä ei saa ottaa. Jokainen tunnetaan patronyymillä ja jokaista puhutellaan pääosin etunimellä. Puhelinluettelo islannissa on aakkostettu etunimien mukaan. Niin, jos siis haluat lukea Arnaldur Indridasonin kirjoja, katso sieltä A-kirjaimen kohdalta. Islantilaiset kirjailijat aakkostetaan kirjastossa etunimen mukaan. Ellei hänellä sitten satu olemaan sukunimeä. Harvemmin on.