Aakkoshaaste: D

D

Darrieussecq, Marie

Kummitusjuttu

Suomennettu 1999

Kirjan kertojana nainen, jonka aviomies lähtee ostamaan leipää ja katoaa. Tarinassa seurataan naisen yritystä pysyä tolkuissaan etsiessään miestään (jota ei löydy) ja käydään hyvin kattava katsaus naisen päänsisäiseen maailmaan. Pisimmät 122 sivua pitkään aikaan. En keksi mitään sanottavaa, joten eiköhän se ollut tässä tällä erää.

Aakkoshaaste: C

C

Cocteau, Jean

Les Enfants terribles – Kauhukakarat

Suomennettu 1985, alkuteos vuodelta 1929

Mietin pitkään mitä tästä kirjasta sanoisin. Ensimmäiset ajatukset jäivät kummittelemaan, joten olkoon sitten niin: vinksahtaneen kieroutuneen kummallisen loistava! Sisarukset pääosassa omassa elämässään, johon muilla ei ole juuri asiaa. Paul ja Elisabeth ”lähtevät” usein omiin maailmoihinsa, johon muut eivät voi seurata. ”Lähteminen” tarkoittaa heille aina suuntaamista johonkin mielikuvitusmaailmaan. Kirjassa on keskeisessä osassa kaksi muutakin henkilöä, Agathe ja Gérard, jotka pyrkivät mukaan sisarusten elämään.

Keskeinen paikka tarinassa on Huone. Kun sisarukset muuttavat toiseen taloon, Paul rakentaa sinnekin Huoneen. Huone on paikka josta ”lähdetään” ja jossa kulutetaan laiskana maaten päivät, jotta yöt voi käyttää keskusteluun ja tappeluun.

Sisarusten täydellinen piittaamattomuus ulkomaailmasta, rahasta ja muista ihmisistä on kiehtovaa. Heitä elättää aina joku (vanhemmat ovat kuolleet) eikä heitä kiinnosta lainkaan mistä leipä taloon tulee. Elisabeth ehtii hetkeksi naimisiinkin, vain jäädäkseen leskeksi päivää myöhemmin. Hän perii suunnattoman omaisuuden, mutta raha ei nytkään kiinnosta heitä lainkaan. Heillä on kaikki mitä he tarvitsevat: toisensa. Kun Agathe ilmaisee rakkautensa Paulia kohtaan, Elisabeth juonii hänet ulos elämästään ja jää taas Paulin kanssa kahden. Yhdessä he elävät koko lyhyen elämänsä ja yhdessä he myös kuolevat. Niskavilloja pystyyn nostatti kohtaus, jossa Elisabeth (vain hiukan erehtyen) arvioi Paulin kuolinhetkeä ja ampuu kuulan kalloonsa samaan aikaan.

Mielenkiintoinen. Erittäin hyvä. Sujuvaa ja runollista tekstiä. Suosittelen lämpimästi!

Dekkareista

Kirjan valinta on mielenkiintoinen prosessi. Jokaisella on omanlaisensa kirjamaku, ja jokainen etsii sen pohjalta luettavaa itselleen. Kirja-arvostelut, uudet kirjat, tuttujen suositukset ym. toki vaikuttavat lopulliseen valintaan jossain määrin, mutta silti sitä useimmiten etsii jotakin tietynlaista. Minulle se yleensä on jotakin historiaa sivuavaa, fantasiaa tai dekkari. Jännityskirjallisuudeksi se useimmiten luokitetaan, mutta minulle se on vain dekkari. Viime vuosina olen lukenut enenevässä määrin pohjoismaisia dekkaristeja. Pidän pohjoismaihin sijoittuvista tarinoista, pohjoismaisista henkilöistä kirjoissa, pohjoismaisista nimistä..

Eniten olen pitänyt Arnaldur Indridasonin dekkareista. Islantilainen kirjailija, islantilaiset maisemat ja henkilöt. Islanti on pohjoismaissa se "suuri tuntematon", joka on hyvin lähellä muita pohjoismaita mutta kuitenkin aivan omanlaisensa. Kirjojen juonen lisäksi olen pitänyt todella paljon maisemakuvauksista, islannin raakaan maisemaan liittyvistä katoamisista, islantilaisten "nurkkakuntaisuudesta" ja pienen maan omalaatuisesta elämästä.

Arnaldurin kirjojen päähenkilöt ovat hyvin erilaisia keskenään. Vanhempi yksinäinen mies, jonka tytär on nisti ja poika alkoholisti. Perheellinen aika tavanomainen nainen. Itsekäs ja pinnallinen nuorempi mies. Mielenkiintoisia henkilöitä kaikki, ja erilaisuudestaan huolimatta hyvin yhteensopivia yhteisessä työssään. Tarinat ovat raadollisia, mutta tavallisella tavalla. Asioita joita voisi tapahtua myös täällä Suomessa. Ei ylilyötyjä sarjamurhatarinoita, ei pitkälle vietyjä salaliittoja, vain arkisia surullisia elämän ikävän puolen asioita. Pidän.

Lukemisen minun kohdallani tekee vaikeaksi islantilaisten lukemattomat omituiset kirjaimet, joita suomalaisen on vaikea tunnistaa. Monta erilaista ja eri tavoin ääntyvää d-kirjainta yms. Pikkuperfektionistina minun toki tulisi tietää miten jokainen kirjain ja sana lausutaan jotta voisin nauttia kirjasta täydellisesti, mutta Arnaldurin kohdalla olen joutunut asiasta lipsumaan. Yritin selvittää itselleni kaikki erikoiset kirjaimet, mutta ei minulle tullut selväksi missä tilanteessa mitäkin käytetään ja miten se milloinkin ääntyy, joten annoin olla.

Toinen suomalaisittain erikoinen piirre on se, että islantilaisilla on harvoin sukunimi. Jos jollakulla on sellainen ollut, sen saa kyllä pitää, mutta uusia sukunimiä ei saa ottaa. Jokainen tunnetaan patronyymillä ja jokaista puhutellaan pääosin etunimellä. Puhelinluettelo islannissa on aakkostettu etunimien mukaan. Niin, jos siis haluat lukea Arnaldur Indridasonin kirjoja, katso sieltä A-kirjaimen kohdalta. Islantilaiset kirjailijat aakkostetaan kirjastossa etunimen mukaan. Ellei hänellä sitten satu olemaan sukunimeä. Harvemmin on.