Lukemisen arvoista

Lukulistoja olen enemmän tai vähemmän jaellut ihmisille milloin missäkin. Täältä pesee sellaista, mikä mielestäni on ollut lukemisen arvoista. Täysin satunnaisjärjestyksessä, tämän päivän otantaa. Lisää tulee joskus.

Kazinski, A.J: Viimeinen hyvä ihminen

Wilson, Robert McLiam: Ripley Bogle

Kaaberböl, Lene: Näkijän kirja- sarja

Bauer, Belinda: Hautanummi

Falcones, Ildefonso: Meren katedraali

Schenkel, Andrea Maria: Hiljainen kylä

Theorin, Johan: Verikallio

Jalonen, Olli: Poikakirja

Sardou, Romain: Kolmastoista kylä

Vuori, Kristiina: Näkijän tytär

Poikani Kevin

Katsoin juuri kirjan pohjalta tehdyn elokuvan, suurella mielenkiinnolla, täytyy sanoa. Kirja (Lionel Shriver, alkuteos We need to talk about Kevin) on kirjoitettu kirjemuotoon. Kevinin äiti kirjoittaa miehelleen ja käy läpi elämäänsä ja perheensä elämää. Kevin on hyvin erikoinen poika, hankala, vaarallinen. Äiti on yksin asian kanssa, koska Kevin käyttäytyy isänsä seurassa aivan toisin. Niskavilloja nostattavia asioita ja ajatuksia.

Elokuva tavoitti hyvin kirjan hengen. Vaikka tiesin toki mitä tapahtuu, istuin kuin tatti sohvassa enkä uskaltanut silmääni räpäyttää ettei mitään mene ohi. Kirjana parempi, ilman muuta, mutta elokuva ei todellakaan ollut pettymys.

En osaa sanoa kirjasta sen enempää kuin että se oli sekä kamalin että yksi parhaista koskaan lukemistani kirjoista. Ei heikkohermoisille.

Uusi vuosi, uudet kujeet

Olen äärimmäisen tyytyväinen aakkoshaasteeseeni. Ja etenkin siihen, että se on nyt lusittu. Olen miettinyt lukemista monelta kantilta vuoden aikana ja tullut muutamaan johtopäätökseen. Lukeminen on kivaa, paitsi jos on pakko. Aakkoshaasteesta tuli loppua kohden pakko. Jos/kun teen sen toistekin, annan itselleni enemmän vapauksia ja aikaa.

Lukupäiväkirjaa selatessani tulin taas kerran siihen tulokseen, että lukemisesta on tullut minulle suorittamista. Vertaan jatkuvasti luettuja määriä edellisvuotisiin ja lasken pitkin vuotta montako kirjaa on nyt luettuna. Ei hyvä. Väliäkö sillä montako kirjaa sitä lukee? Joku lukee vuodessa 3 tai 7 ja on tyytyväinen, minä en ole tyytyväinen jos luin vähemmän kuin viime vuonna!? Ja luen kuitenkin yli sata kirjaa joka ikinen vuosi.. Ei näin.

Nyt annankin pitkästä aikaa itselleni uudenvuodenlupauksen. Tänä vuonna luen mitä haluan, silloin kun haluan, enkä suorita. Ainakin pyrin olemaan suorittamatta. Jos vuoden lopussa on luettuna vain 50 kirjaa, so what. Luen sellaista mikä kiinnostaa ja silloin kun kiinnostaa. En suorita. En, en ja en! Muutaman tavoitteen toki asetan tällekin vuodelle, mutta en määrällisiä.

Tänä vuonna luen englanniksi ainakin yhtä sarjaa. Ensimmäinen osa on yli puolenvälin, joten ainakin sen ja pari muuta haluan saada luettua. Minähän en siis ole lukenut englanniksi kuin pari kirjaa, joten tässä on haastetta kerrakseen. Toiseksi, tänä vuonna luen uudestaan sellaisia klassikoita, jotka olen halunnut jo pitkään ottaa uusintakäsittelyyn mutten mukamas ole ehtinyt. Menköön niissä sitten vaikka koko vuosi tai vuosikymmen, ei haittaa. Enkä suorita. En.

Tänä vuonna yritän myös päivittää tätä blogiani säännöllisemmin. Vaikkapa silloin tällöin postaus jostakin luetusta tai lukemattomasta kirjasta. On se kuitenkin eri juttu lukea myöhemmin mitä mistäkin piti kuin katsoa lukupäiväkirjasta, että luinpa tämän silloin ja silloin ja siinä oli niin monta sivua.. Edelleenkään ei ole luvassa loistokkaita analyyseja, mutta monenlaisia kirjoja uskaltanen silti luvata tällekin vuodelle. Joskin tänä vuonna ne ovat niitä joita haluan lukea. Enkä suorita.

Aakkoshaaste: Ö

Ö

Ørstavik, Hanne

Yhtä totta kuin olen todellinen

Tämä oli vähän omituinen kirja. Eräänä aamuna kirjan päähenkilö Johanne herää, ja huomaa äitinsä lukinneen hänet huoneeseensa. Päivän aikana Johanne käy läpi elämäänsä, rakastumistaan, opiskelujaan ja ihmissuhteitaan. Lukija näkee selvästi, että Johanne rakoilee liitoksistaan pikkuhiljaa, että kasassa pysyminen on työn ja tuskan takana. Kun hän löytää rakkauden ja saa elämäänsä sisältöä, hänen äitinsä puuttuu asiaan.. Johannen ja äidin välinen suhde on hankala. Teksti on hyppelehtivää tajunnanvirtaa, mutta kohtalaisen sujuvaa ja helppolukuista kuitenkin. En ensin oikein pitänyt, mutta lopulta olin tyytyväinen että luin tämän. Voisin lukea muutakin tältä kirjailijalta.

Aakkoshaaste: Ä

Ä

Ämmälä, Vesa

Pieni hiljainen mies

Tämä kirjain osoittautui hankalaksi. Löytyi ainoastaan pari selkokirjaa, joista sitten valitsin toisen. Selkotekstin lukeminen on minulle jotenkin hankalaa. Kaipaan vähän enemmän pureskeltavaa kuin selkokirjalla on tarjottavana, mutta eipä voinut minkään. Hauskoja kertomuksia suomalaisista miehistä! Nimikkotarina, Pieni hiljainen mies, kertoo tarinan riskistä kauppiasnaisesta joka ihastuu pieneen hiljaiseen mieheen. Siinä ei miehellä ole paljon sanottavaa, neiti vie ja mies vikisee.. Eniten pidin tarinasta kuusivarkaista. Siinä äkäinen emäntä komentaa miestään joulukuusen hakuun ja pihalle lumitöihin. Mies yllättää metsästään kuusivarkaita. Hän antaa varkaiden pitää toisen kuusen, kunhan nämä tulevat tekemään lumityöt hänen pihaansa. Lopuksi mies saa kehut vaimoltaan sekä kauniista kuusesta että hienosti tehdyistä lumitöistä. Hymyilytti.

Aakkoshaaste: Å

Å

Ågren, Erik

Sårad – Haavoittunut

Tästä pidin. Kertojana epäselväksi jäänyt henkilö kertoo tarinan sodasta yhden henkilön kautta. Kiehtovaa tässä oli se, että kirja on kirjoitettu molemmilla kotimaisilla. Kullakin aukeamalla oli sekä suomeksi että ruotsiksi sama tarina. Luin vain suomeksi, mutta jonain päivänä luen tämän uudestaan ja luen kummallakin kielellä. Hyvä tapa oppia kieltä!

Aakkoshaaste: Z

Z

Zola, Emile

Kertomuksia

Kirjassa on kolme lyhyttä kertomusta, joita yhdistää lähinnä elämän raadollisuus. Yksi käsittelee työttömyyttä ja kaksi muuta sotaa. Kieli on ihastuttavan vanhahtavaa (no ylläri, kirja on aikas vanha). Hidaslukuinen kirja. En oikein tiedä pidinkö vai en. Pidin ja en. Syvällinen analyysi, eikö?