torstai 20. syyskuuta 2012

Aakkoshaaste: V


V

Vuori, Kristiina

Näkijän tytär

Nyt täytyy tunnustaa pikkiriikkinen vilunki. Tämän kirjan lainasin ihan muuten vain, kunnes satuin kotona hoksaamaan että V:llähän se alkaa. Vein pois sen jonka olin jo valinnut ja otin tämän tilalle.. Tähän väliin on pakko mainita, että historialliset romaanit on Se Juttu johon usein takerrun, Kaari Utriot on kahlattu läpi moneen kertaan (paitsi uudemmasta ajasta kertovat, 1800-luku on jo ihan out) joten tähän oli helppo koukuttua.

Kirjan päähenkilönä on Eira-tyttönen, epämääräisissä oloissa alkunsa saanut noitien sukuinen tyttölapsi. Perintö häneltä huiputetaan, hänet heitetään synnyinkodistaan ulos ja lähetetään kasvatiksi sukuun, johon hän ulkonäkönsä puolesta kuuluu. Etiäiset, parantava uni, käsillä parantaminen, yrttitietous ja lintuna lentäminen ovat osa häntä, siinä missä kipakka luonne ja punainen tukkakin. Miehiä on toki kuvioissa mukana, sallittuja ja kiellettyjä. Ilkeitä akkoja, uskollisia miehiä, kasvattiäiti ja lapsuuden kasvinveli. Noituus, opettajana toimiva anoppi, jalkapuoli pappi, kristinuskon ja aasojen sujuva rinnakkaiselo 1200-luvun Suomessa. Näistä aineksista koostuu yli 500 sivua sujuvaa, mukaansatempaavaa ja hyvin viihdyttävää tarinaa. Suosittelen lämpimästi!

Aakkoshaaste: U


U

Ulitskaja, Ljudmila

Iloiset hautajaiset

Kas kun sattui vahingossa toinen venäläinen heti perään. Ja kas, kuinkas sattui tämäkin käsittelemään kuolemaa. Tarinan keskiössä on Alik-niminen mies, joka on kuolemassa johonkin sairauteen. Sairautta tai kuolemaa kirjassa ei niinkään käsitellä, vaan lähinnä kuolevan ympärillä hyrrääviä ihmisiä. Väkeä tulee ja menee jatkuvasti, jotkut sivuutetaan ohimennen ja toisia tarkastellaan lähemmin. Juonta ei oikein ole, aikaa hypätään ees taas milloin kenenkin vinkkelistä. Ihan luettava opus.

tiistai 4. syyskuuta 2012

Aakkoshaaste: T


T

Turgenev, Ivan

Tarpeettoman ihmisen päiväkirja

Hämmästyin huomatessani, että Turgenev on jäänyt tyystin lukematta. Olen lukenut paljonkin venäläistä kaunokirjallisuutta, mutta tämä oli jäänyt väliin. Kirjan kertojana mieshenkilö joka tekee kuolemaa. Kuten nimikin kertoo, hän kokee itsensä tarpeettomaksi. Päiväkirjamuotoon kirjoitettu teksti kertoo lähinnä yhden tapahtuman hänen elämästään.

Jäin miettimään lukiessani venäläistä kirjallisuutta yleensä. Romaanihenkilöitä tuntuu lähes aina yhdistävän kertakaikkisen täydellinen kurjuudessa rypeminen. Tunteita syväluodataan, henkilöihin keskitytään lähinnä sisältä päin. Heijastaneeko yleisesti elämää Venäjällä aikoinaan vai onko vain jonkinlainen kansallinen yleiskurjuus vallalla kaunokirjallisuudessa, tiedä häntä. Kertojan viimeinen päiväkirjamerkintä ennen kuolemaa oli vaikuttava.

”En jaksa kirjoittaa... lasken kynän kädestäni... Hetki on tullut: kuolema ei enää lähesty kasvavalla jyrinällä kuin vaunut yöllisellä ajotiellä: se on jo täällä, se pyrähtelee ympärilläni kuin kepeä tuulahdus, joka sai profeetan hiukset nousemaan pystyyn... Minä kuolen... Eläkää, te elävät!”

(Tietoisesti tai tiedostamattani vertaan aina kuolinkohtauksia Rouva Bovaryyn. Tämä henkilö tässä teoksessa osasi kuolla kunnialla ja reippaasti, ilman turhia narinoita. Bovaryn eukko sen sijaan teki itsemurhaansa sivutolkulla, ja lopulta kuollessaan kirvoitti meikäläisestä spontaanin hurraahuudon.)